Libanonin kartta



Lisätietoja Libanonista        Kuvia Libanonista        Googlen 3D karttojen selaimen laajennus

Libanonin sisällissota 1975-1982

Täysimittainen sisällissota alkoi huhtikuussa 1975. 13. huhtikuuta 1975 kristittyjen falangistien pyssymies pysäytti bussin Ayn-al-Rummanahissa Itä-Beirutissa ja tappoi 27 sen matkustajaa. Falangistien mukaan palestiinalaiset olivat aiemmin ammuskelleet kirkossa samalla seudulla. Palestiinalaiset joukot liittyivät pääasiassa vasemmistolaisiin muslimeihin, kun taistelut levisivät koko maahan.
Maan presidentti pyysi kesäkuussa 1976 tukea Syyrian joukoilta. Syksyn 1976 Riadin ja Kairon kokouksissa tehtiin suunnitelma sodan lopettamiseksi. Etupäässä maassa jo olevista syyrialaisista joukoista koostuva arabien pelotevoima siirtyi erottamaan taistelevia osapuolia. Beirut rauhoittui, mutta sotiminen siirtyi Etelä-Libanoniin.

PLO hyökkäsi bussiin Pohjois-Israelissa 1978, jonka jälkeen Israel aloitti 14. maaliskuuta 1978 suurhyökkäyksen ja miehitti Etelä-Libanonin Litanijokeen asti. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 19. maaliskuuta päätöslauselman 425, jossa määrättiin Israel vetäytymään maasta ja perustettiin UNIFIL-rauhanturvajoukot. Israel siirsi kuitenkin miehitysalueensa tukemalleen, pääasiassa kristityistä koostuvalle Etelä-Libanonin armeijalle, jota johti majuri Sa'ad Haddad. Israel piti myös 12-mailin "turvallisuusvyöhykkeen" oman rajansa pohjoispuolella.

Vuonna 1981 Yhdysvaltain johdolla neuvoteltu tulitauko piti lähes vuoden, lukuun ottamatta satunnaisia PLO:n rakettihyökkäyksiä Pohjois-Israeliin. Israel aloitti 6. kesäkuuta 1982 täysimittaisen hyökkäyksen,"Operaatio rauha Galileaan", sen Britannian suurlähettilästä Shlomo Argovia vastaan tehdyn murhayrityksen jälkeen. Sen tavoitteena oli ajaa sekä PLO että Syyrian joukot maasta.
Israel valloitti Itä-Beirutin maroniittikristittyjen johtajien tuella. Yhdysvaltain välityksellä PLO:n ja Syyrian joukot vetäytyivät Beirutista. Presidentiksi nostettiin ainoana ehdokkaana falangistijohtaja Bachir Gemayel. 14. syyskuuta hänet murhattiin pommi-iskussa. Seuraavana päivänä israelilaiset joukot miehittivät myös Länsi-Beirutin ja 16.–18. syyskuuta israelilaiset siirtyivät syrjään kun falangistijoukot surmasivat 800 palestiinalaista Sabran ja Shatilan pakolaisleireillä.
Israelin tuolloista puolustusministeriä Ariel Sharonia pidettiin osasyyllisenä verilöylyyn ja hän joutui eromaan. Yhdysvaltain tuella presidentiksi valittiin Gemayelin veli Amin Gemayel. 24. syyskuuta 1982 maahan tulivat ensimmäiset monikansalliset rauhanturvajoukot Yhdysvalloista, Ranskasta ja Italiasta.

17. toukokuuta 1983 Libanon, Israel ja Yhdysvallat solmivat sopimuksen Israelin vetäytymisestä Syyrian vetäytymisen ehtona. Syyria vastusti sopimusta ja kieltäytyi vetämästä joukkojaan. Elokuussa 1983 Israelin joukot vetäytyivät Shufista Beirutin eteläpuolelta, jota seurasi alueella uusia taisteluja druusien ja kristittyjen välillä. Syyskuuhun mennessä druusit saivat suurimman osan alueesta hallintaansa. 23. lokakuuta 1983 tehtiin Beirutissa kaksi pommi-iskua joissa kuoli 231 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta ja 56 ranskalaista laskuvarjojääkäriä. Vastuun iskuista ottivat šiiaryhmät. Isku sai Yhdysvaltain joukot vetäytymään maasta.

Libanon 1982-2001, UNIFIL
Lähde: Puolustusvoimat

Israelin tunkeuduttua Etelä-Libanoniin 15. maaliskuuta 1978 YK:n turvallisuusneuvosto päätti perustaa rauhanturvaamisjoukon, UNIFIL:n (United Nations Interim Force in Lebanon). Sen tehtävä oli Israelin joukkojen vetäytymisen valvonta sekä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttaminen alueelle. UNIFIL avustaa myös Libanonin hallitusta sen pyrkiessä arvovaltansa palauttamiseen Etelä-Libanonissa, estää taistelujen uudelleen puhkeamisen ja alueen hyväksikäyttön vihamieliseen toimintaan sekä suojaa paikallista väestöä ja antoi sille humanitaarista apua.

Vuonna 1982 Suomi lähetti operaatioon pataljoonan (FINNBATT). Pataljoona kotiutettiin lokakuussa 2001 Israelin vetäydyttyä miehittämiltään alueilta edellisenä keväänä. Kuluneiden lähes 19 vuoden aikana noin 11 500 suomalaista rauhanturvaajaa antoi panoksensa rauhan puolesta vaativissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Lisäksi tuleva puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund toimi koko UNIFIL-operaation komentajana 1986-88. Operaatio jatkuu supistetuin joukoin edelleen.

UNIFIL:n toimintaedellytykset ovat olleet rajoitetut alusta alkanen. Israelin miehityksen aikana Libanonon vastarintajoukot ja muut aseelliset ryhmittymät toimivat Israelin armeijaa (IDF) ja sen puskurivyöhykkeen joukkoja, De Facto Forcea, vastaan rauhanturvajoukkoja vältellen Etelä-Libanonissa sekä Israelin puolella. Esimerkiksi vuonna 1985 paikallinen miliisiarmeija otti suomalaissotilaita panttivangiksi. Israel on puolestaan vastustanut UNIFIL:n olemassaoloa ja totetuttanut operaationsa rauhanturvaajista välittämättä.

Vaikka UNIFIL ei ole täysin onnistunut operaation alkuperäisissä tavoitteissa - muun muassa rauhan palauttamisessa alueelle - edesauttoi rauhanturvaajien läsnäolo huomattavasti rauhanprosessia. Lisäksi rauhanturvajoukkojen paikalliselle väestölle antama humanitaarinen apu on ollut merkittävä inhimillistä kärsimystä vähentävä tekijä.

Suomen pataljoona ja sen valvonta-alue

UNIFIL:n toimialue Etelä-Libanonin kukkuloilla oli noin 50 km leveä ja 30 km syvä. Suomen pataljoonan vastuulla oli suurimman osan ajasta noin 85 neliökilometrin kaistale alueen itä-reunalla. FINBATT:lla oli alueella 22 kiinteää vartioasemaa, joilta alueen valvonta suoritettiin.

Suomen pataljoona sijoittui puoliksi Israelin miehittämälle alueelle (ICA) ja puoliksi miehittämättömän Libanonin puolelle. Näin FINBATT:n vastuualue jakautui itäiseen ja läntiseen osaan, joiden välissä on Wadi Buryak'in rotkon muodostama keskinen osa. Rotko erotti taistelevat osapuolet toisistaan.

Valvonta-alue vaihteli hiukan eri aikoina. Israelin vetäydyttyä keväällä 2000 Suomen pataljoona valvoi myös etelämpänä Israelin vastaista rajaa eli Blue Linea. Pataljoonan tehtävä Suomen pataljoonan tehtävänä oli valvoa vastuualueensa ja erityisesti estää aseellisten pääsy pataljoonan alueelle. Paikallista väestöä suojattiin IDF / DFF:n toiminnalta, ja tarpeen vaatiessa paikallisväestölle annettiin muun humanitaarisen avun ohella lääkintäapua. FINBATT tarkkaili IDF/ DFF:n toimintaa alueella ja raportoi myös aseellisten niitä vastaan tekemistä hyökkäyksistä.

Aseelliset = Libanonin vastarintajoukot.
IDF = Israelin armeija, Israel Defence Force.
DFF = Israelin puskurivyöhykkeen armeija, De Facto Force.
YK:n käyttämä nimitys SLA (South Lebanese Army).

Operatiivinen toiminta

Marunin vuorella sijainneesta pataljoonan tilannekeskuksesta oltiin 24 tuntia vuorokaudessa yhteydessä paitsi FINBATT:n vartioasemiin, myös toisiin pataljooniin sekä UNIFIL:in esikuntaan. Näin tilannekeskus pysyi jatkuvasti alueen operatiivisen tilanteen tasalla ja kykeni antamaan käskyjä ja ohjeita komppanioille.

Läntiselle vastuualueelle estettiin aseellisten pääsy

Vastuualueen läntisellä osalla, Valan alueella, estettiin aseellisten - pl. Libanonin hallituksen viralliset edustajat - pääsy ja liikkuminen pataljoonan alueella. Alueelle tulevat ajoneuvot tarkastettiin ja alueen teillä ja kylissä partioitiin. Lähialueita valvottiin myös tähystämällä.

Keskinen vastuualue Wad Buryak'in rotkon alueella

Vastuualueen keskiselle osalle, Wad Buryak'in rotkon alueelle, oli muodostettu puskurivyöhyke. Aseellisten ja IDF:n /DFF:n yhteenotot estettiin siten, että vain YK-liikenteen ja erikseen sovittavien Punaisen Ristin ajoneuvojen pääsy Wadi Buryak'iin ja sen yli sallittiin. Puskurivyöhykkeelle pääsivät myös aseettomat jalankulkijat.

Itäinen vastuualue Israelin miehittämällä alueella

Vastuualueen itäinen osa oli kokonaisuudessaan Israelin miehittämä. Alueella valvottiin tähystyksellä ja seurantapartioin Israelin armeijan (IDF:n) ja sen puskurivyöhykkeen armeijan (De Facto Forcen, DFF:n) toimintaa ja suojattiin näin paikallista väestöä ja omaisuutta. Myös libanonolaisten IDF:een / DFF: een kohdistamaa toimintaa tarkkailtiin ja raportoitiin.

Tarkastuspisteillä vaadittiin itsenäistä toimintakykyä

Tarkastusasemilla, "tsekkareilla", rauhanturvaajat tarkastivat alueelle tulevat ajoneuvot mahdollisten aseiden ja ampumatarvikkeiden varalta. Luvattomien kevyiden aseiden haltija joko käännyttiin pataljoonan vastuualueelta, tai ase takavarikoitiin. Käännytetyn ajoneuvon tiedot ilmoitettiin naapuripataljoonan lähimmälle asemalle. Raskaat aseet takavarikoitiin aina.
Mikäli ajoneuvo kieltäytyi tarkastuksesta tarkastusasemalla, ei suostunut kääntymään takaisin tai luovuttamaan luvattomia aseita, suoritetiin "tsekkari-hälytys". Tsekkari-hälytyksessä kutsuttiin paikalle upseeri ja tulkki tilannekeskuksesta, ja aloitettiin neuvottelut. Tarvittaessa asemaa vahvistettiin.

Humanitaarinen työ ja sairaanhoito

Suomalaiset rauhanturvaajat pyrkivät osaltaan lievittämään sodan paikallisille aiheuttamia kärsimyksiä muun muassa lääkintä- ja ruoka-avun muodossa. Merkittävää oli myös FINBATT:n kenttäsairaalan paikallisille antama päivittäinen hoito ja lääkitys. Sairaalan palveluja käytti hyväksi kuukausittain yli 1000 paikallista avuntarvitsijaa. Suomalaiset rakensivat alueelle myös klinikan, kaivoja ja koulun. Pelastus- ja sammutustyöt viikoittaisia kuivana aikana Etelä-Libanonin maaperä on karua ja köyhää. Kulotus on seudulla yleinen tapa parantaa maaperän laatua. Kulotuksesta alkaneet räjähdysmäisesti leviävät rinnepalot olivat kuivana vuodenaikana FINBATT:n alueella valitettavan jokapäiväisiä. Suomen pataljoonan palokunta joutui välillä lähes viikoittain pelastus- ja sammutustöihin. Palokuntatyön aineellinen merkitys paikallisille oli arvokasta ja se on omalta osaltaan kasvatti suomalaisten arvostusta paikallisväestön keskuudessa. Kanssakäymistä paikallisten kanssa Jokapäiväinen kanssakäyminen paikallisten kanssa ei rajoittunut suojelutyöhön tai humanitaarisen avun antamiseen. Tapaamalla päivittäin paikallisia ihmisiä rauhanturvaajat ylläpitivät hyviä suhteita, jotka parantavat FINBATT:n toimintaedellytyksiä. Epämuodollisissa ja arkisissa tilanteissa paikallisten kanssa keskustelemalla saatiin suoraa ja arvokasta tietoa alueen tilanteesta. Paikallisten tapojen ja käsitysten tunteminen lisäsi molemminpuolista kunnioitusta ja siten edesauttoi toimimista alueella.
Suomi kotiutti joukkonsa Libanonista vuoden 2001 lopussa.

Libanon 2006 - 2007, UNIFIL II

Heinä-elokuussa 2006 Etelä-Libanonissa Hizbollahin ja Israelin armeijan välillä käytyjen taistelujen seurauksena YK:n Turvallisuusneuvosto päätti vahventaa Libanonissa vuodesta 1978 toiminutta UNIFIL -operaatiota (United Nations Interim Force in Lebanon). Elokuun 11. annetun päätöslauselma 1701 (2006) mukaan operaatiota kasvatetaan lähes 15 000 sotilaaseen. Myös Libanonin armeija ryhmittyy Etelä-Libanonin alueelle. Vahvennettu UNIFIL jakautuu itäiseen ja läntiseen sektoriin sekä tukeviin yksiköihin. Sektoreista muodostuu myöhemmin kaksi prikaatia. UNIFIL:n johtovaltiona toimii Ranska helmikuuhun 2007 saakka. Sen jälkeen johtovaltiona jatkaa Italia. Suomen osallistuminen Tasavallan presidentti päätti 8.9.2006 Suomen osallistumisesta operaatioon enintään 250 sotilaalla vuoden 2007 loppuun saakka, tilanne kuitenkin huomioiden. Suomalainen Kriisinhallintajoukko Libanonissa (SKJL) koostui vahvennetusta pioneerikomppaniasta ja esikuntaupseereista. Pioneerikomppania toimi osana Suomalais-irlantilaista Pataljoonaa, jonka vahvuus oli 360, joista suomalaisia 207. Pataljoonan komentaja oli suomalainen ja itse pataljoona muodostui esikunnasta, esikunta- ja huoltokomppaniasta, irlantilaisesta jalkaväkikomppaniasta ja suomalaisesta pioneerikomppaniasta. Lisäksi Suomi asetti kolme esikuntaupseeria UNIFIL:n esikuntaan. Pataljoona toimi itäisen sektorin alueella (myöhemmin espanjalaisjohtoinen prikaati). Pataljoonan tukikohta-alue oli Marjayounin kaupungin läheisyydessä. Pioneerikomppanian päätehtävinä olivat vaaka- ja pystyrakentaminen sekä raivaaminen. UNIFIL:n kaikki pioneeriyksiköt tulivat toimimaan UNIFIL:n komentajan alaisuudessa.
Suomalaiset joukot kotiutettiin 2007 loka-marraskuun aikana.